TALVIKIN TULLA TUPSAHTI

Tolkuttoman pitkä ja harmaa syksy vähensi tuntuvasti intoamme käydä kanalalla. Teimme muutamia lisähankintoja. Ostimme toisen juoma-astian, jotta voisimme viedä kanalalle mennessämme puhtaan veden ja tuoda likaisen astian pesuun eikä juoma-automaatin kanssa tarvitsisi ravata viimassa ja pakkasessa edestakaisin. Samalla hommasin kunnollisen laarin tuoreruualle. Kivijalkakaupoista tuntuu löytyvän hyvin tarvikkeita hevosille, koirille ja pupuille, mutta kanojen tarvikkeita ei niistä juurikaan löydy. Olenkin tilannut tarvikkeita Kotieläintarvikkeesta.

TAIVAS PUTOAA NISKAANI

Syksyllä pidimme kanalan luukkua kiinni vain öisin. Kanat odottelivatkin aamulla luukun takana ulospääsyä innokkaina potpotellen. Silloin tällöin päästimme kanat vielä ulos häkistäkin ja vaikka metsiköstä ei enää juurikaan löytynyt herkkupaloja, kanaset kuopsuttelivat kuuraista maata yritteliäinä.

Caputo syystuulessa.

Kun talvipakkaset vihdoin löysivät Pohjolaan, aloimme rajoittaa kanalan aukioloaikoja päivisinkin ja avasimme luukun vasta, kun lämpötila oli vähintään -6 astetta. 

Ensilumen peittäessä pihan kanaset kyseenalaistivat ulkoilun tärkeyden. Ne kävivät luukulla hämmästelemässä valkoista maata ja uskaltautuivat tepastelemaan uloskin, mutta palasivat pian takaisin sisätiloihin. 

"Taivas putoaa niskaani! Pieninä hiutaleina, mutta putoaa kumminkin!"

Pikkupakkasilla tarjoilin ruuan vielä ulkokanalaan. Vettä en sinne enää vaihtanut, koska se tietenkin jäätyi pakkasessa. 

Olin pelännyt, että kanalasta tulee täysi hullujenhuone luukun ollessa kiinni pidempiä aikoja. Huoleni oli turha. Mitä kauemmin luukku pysyi kiinni, sitä vähemmän kanat hinkusivat ulos. Ne eivät enää tunkeilleet luukun takana kun kuulivat jonkun lähestyvän, vaan ennemminkin katsoivat lähestyjää epäluuloisina: "no, mitäs asiaa tällä tyypillä on?". 

Joskus kukko kävi luukulla toteamassa, ettei ulkona ole mitään nähtävää ja kääntyi takaisin sisälle. Vaikka kanat eivät halunneetkaan poistua mukavista sisätiloista, tuulettelimme pahimmat kakankäryt pois.

KANANLIHALLA

Sään muutos toi taas omat ongelmansa kanalan rakenteisiin. Ulkokanalan ovi vääntyi kosteudessa ja kylmyydessä niin, että hakanen ei enää mennyt kiinni muuten kuin massiivisella voimalla ja väkivallalla. Sisäkanalaan kosteus kerääntyi nurkkiin ja kuori maalipinnan pois seiniltä. Eräänä iltana tytär lähetti viestin, ettei kanalan luukku mene lainkaan kiinni. Saapuessani iltavuorosta menin katsomaan miten pahasti luukku on turvonnut. Syynä kenkkuiluun ei kuitenkaan ollut oven turpoaminen eikä muukaan sen kummempi sään tuoma ongelma, kuin oviaukkoon jäätynyt iso kananpaskakasa.

 

Kanalan lämpöjä säätelee termostaatilla toimiva lattialämmitys. Oli kuitenkin vaikea arvioida kuinka kylmä kanalassa tulee öisin tai kuinka paljon lämpö vaihtelee kanalan eri osissa. Finnfoamilla eristetty leikkimökki tuntui ihmeen hyvin pitävän lämpöä, vaikka yksinkertaiset muovi-ikkunat peittyivätkin kuurankukista. Karu totuus iski kasvoille, kun eräänä päivänä kanojen juoma-automaatin vesi oli jäässä. Hommasimme langattoman lämpömittarin ja peitimme ikkunat styroksilevyillä. Mittari näyttää nyt tasaisesti muutamaa lämpöastetta, mikä lienee maatiaiskanoille ihan hyvä talvilämpötila. Jalostetut kanarodut eivät siedä kylmää kuten maatiaiset, eikä maatiaiskanoja tulekaan totuttaa luonnonmukaisista olosuhteista poikkeaviin lämpötiloihin. Kovia pakkasia ne silti eivät kestä ja veto on niille pahasta. Eräänä yönä pakkasen paukkuessa kanalan luukku oli unohtunut auki. Kanat selviytyivät. Sitkeitä sissejä.

Luonnonmukaisia olosuhteita myötäillen vähensimme myös kanalan valaistusta vastaamaan ulkona vallitsevaa valoisaa aikaa.

Koska kanat eivät enää halunneet ulkoilla, teimme toisesta munintapesästä kylpypaikan levittämällä sen lattialle syksyllä varastoimaamme hienoa hiekkaa. Kanat toki järjestelivät kylpypaikan uuteen uskoon kuopien sinne kuivikepurua ja raahaten pesään heinää toisesta munintapesästä. 

"Hitto. Jalat jäässä eikä yhtään voikukanlehtiä. Meidät on petetty, mennään sisälle."

MUNARIKASTA JOULUA!

Syystä tai toisesta kanat eivät tajunneet ryhtyä munintatauolle. Red lopetti minimunien vääntämisen jo syksyllä, mutta muut kanat munivat edelleen. Munia tulee ehkä hieman vähemmän ja on vaikea seurata kuka kanoista munii ja kuka ei, kun kanat kyhjöttävät keskenään sisätiloissa. Luulimme jo kanojen ryhtyneen munintalakkoon, kun munia ei pariin päivään löytynytkään munintapesästä. Sitten tein löydön: munat olivatkin hiekkakylvyssä, jonne kanat olivat järjestelleet mukavat munintaolosuhteet. Jippii. Kuusi munaa. Joulupäivänä.

Keskustelupalstoilta sitten lueskelin, että nuoret kanat saattavat töötätä munia läpi talven.

Joulumunat.

Välillä tuntuu, että hukumme muniin. Ruokana on munakasta, lettuja ja uppomunia. Niistä tehdään pastaa, majoneesia, hollandaisea ja béarnaisea. Parhaimmillaan ruokaan saa hävitettyä munia monessa eri muodossa, vaikkapa leivitykseen ja kastikkeeseen. Eggs benedictiinkin saa käytettyä monta munaa. Kymmenisen munaa upotimme pikkeliliemeen ja saimme hauskanvärisiä marinoituja munia.

Selkeää sulkasatoakaan en huomannut. Sisälläoloaikojen pidentyessä kanojen päälaet alkoivat kyllä kaljuuntua, mutta oletin sen johtuvan jostain turhautumiskäytöksestä ulkoilun vähetessä. Etenkin nokintajärjestyksen hännillä roikkuvien Cindyn ja Taysteen päälaet alkoivat näyttää koomisen kekkosmaisilta. Ilmeisesti tämä kaljuuntuminen johtui kuitenkin sulkasadosta. Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin kuvia eriasteisista sulkasadoista - jotkut kanat pudottelevat vanhan takkinsa lähes huomaamattomasti ja osa näyttää broilertehtaalta karanneilta.

"Ei sul mitää herkkui ois?" Taustalla loistaa jomman kumman kanasiskon kalju kuuppa.

Muuten kanalan arki kulki kuten ennenkin. Mies löysi tarjouksesta jättipötkön lauantaimakkaraa ja se maistui kanasille niin hyvin, että aloimme aina pitää jääkaapissa lauantaimakkarapötköä, josta raastamme hönöille herkkuannoksia. Pakastimestamme löytyy aina myös kanojen kahta ikihittiä, pakastemaissia ja -katkarapuja, joita on helppo sulatella siivilässä lämpimällä vedellä. Tuoreiden voikukan- ja vadelmanlehtien puuttuessa raaskimme hemmotella lellikkejä myös salaatinlehdillä. Yrtit niille eivät valitettavasti maistu. Olisi niin paljon mukavampaa antaa yrttipuskien raadot kanoille kuin heittää ne kompostoriin.

"No ei tää voikukkaa päihitä, mutta ihan ok." Höyhenpeitteensä pitänyt Red ja Kekkosta muistuttava Taystee herkuttelevat salaatinlehdillä.

Kun hankimme kanat viime kesänä, ajattelimme ettemme aio tehtailla lainkaan tipuja. Kanojen touhuja katsellessa koko perheen ajatukset ovat kuitenkin pikkuhiljaa kääntymässä siihen, että olisi ihanaa seurailla pikkutipujen elämää. Ja onhan hautominen sekä jälkeläisten hoivaaminen myös kanoille luonnonmukainen tarve. Kevättä odotellessa...