Parvemme punainen kuningatar Rihanna kuoli yhteenotossa naapurin koiran kanssa. Korvauksena tästä naapuri toi meille kaksi uutta kanaa, molemmat ehtoja kiuruvetisiä, kuten muutkin lintumme. 20.12.2020 meille muutti musta kaksikko - Justiina ja Vilhelmiina. Nimistä käytiin taas jonkinlaista vääntöä, ja mies oli sitä mieltä, että jos naisvalta saa tahtonsa läpi näiden kahden suhteen, hän saa nimetä seuraavan tulijan Telamiinaksi.
Justiina oli tullessaan jo ihan hyvän kokoinen ja reipas kana. Sen sijaan Vilhelmiina - se olikin vielä pieni ja ressukka piipittäjä. Justiina tutustui uskaliaasti uuden kodin ruokatarjoiluihin, mutta Vilhelmiina pujahti pakoon ja piiloon ja uikutti surullisena.
Kukkomme Caputo sekosi uusista leideistä ja liehitteli niitä näyttäen kaikki tanssimuuvinsa.
Hetkeksi vallanmakuun tottunut kuluneen kesän tumma tipu Poppana sekä vanha rouva Cindy eivät ilahtuneet uusista pyrkyreistä, vaan näyttivät etenkin aralle Vilhelmiinalle mistä kana pissii.
Nukkumajärjestys meni tietenkin uusiksi, mikä oli viedä Poppanan hermot tyystin. Kukko otti tulokkaat viereensä ja "vanhat siskokset" Taystee ja Cindy pitivät niihin tuntuvaa hajurakoa. Poppana ei tietenkään voinut koisata samalla orrella tulokkaiden kanssa, mutta kuka nyt olisi suostunut siirtymään alemmalle orrelle kuin vastasaapuneet?
Lopulta Poppana ja sitä peesaava Helena-siskokin nöyrtyivät samalle orrelle, mutta pitivät huolen siitä, että mustat kummajaiset pysyivät nokkimisetäisyyden ulkopuolella.
Itselläni on taipumus olla altavastaajan puolella ja ujosta "Viltsusta" tuli pian lellikkini. Muita kanoja se väisteli suorastaan dramaattisen paniikinomaisesti, mutta minä sain sitä rauhassa silitellä ja paijata.
Päivien kuluessa Justiina otti yhä rohkeammin oman paikkansa parvessa, kun taas Vilhelmiina tuntui panikoivan yhä hysteerisemmin, ja sai minulta lempinimen "Drama Queen". Ruoka-ajan koittaessa se lähestyi herkkuastiaa silmiinpistävän varovasti takavasemmalta, ja jos joku kanoista vilkaisikin siihen, se lähti juosten ja kirkuen pakoon. Välillä se tuntui suorastaan hakevan huomiota ja sääliä. Lisäksi se oppi, että minulta saa erikoisherkkuja, jos hakeutuu yksin suojaisaan paikkaan.
Tämä ei ole se suojaisa paikka, Viltsu rakas.
Herkkusuu-Helena noudattaa samaa kaavaa kuin aiempi kirjava kanamme Poussey. Vaikka pää edellä kaivoon ruuan perässä.
Talvesta tuli todella luminen ja ulkotarha natisi liitoksissaan, mutta tällä kertaa kesti lumen painon.
Kanat eivät pakkasilla ulkoilleet ja sisätilat alkoivat käydä riittämättömiksi kuudelle kanalle ja kukolle. Kevääseen tuntui olevan ikuisuus. Saatika kesään - pitihän huomioida kevään ulkonapitokieltoaika.
Nukkumajärjestys sentään alkoi vakiintua - kiltti kukkomme erotti tulokkaat Poppanasta, ja Helenan paikka löytyi kukon kyljestä.
Draamamestari Viltsu pääsi pääsulistaan hönöillessään pitkin poikin kanalaa.
Talven aikana syntyi suunnitelma ulkotarhan kunnostusremontista. Suunnitelmaan kuului tiheämpi verkko ja koko tarhan peittävä katto - eli ne seikat, joita ulkonapitolupa myös muuttolintujen saapumisaikaan edellytti. Ja sitä mukaa kuin lumi suli, uusi ja uhkea tarha valmistui. Koska koronatilanne ei sallinut vielä matkustelua, vietimme kevään lomaviikon rakennuspuuhissa.
Ulkonapitolupahakemus ei ollut ihan yhtä hermojaraastava kuin alkuperäinen siipikarjanpitolupaprosessi. Lähetin hakemuskaavakkeen ja muutaman kuvan viimeisen päälle muuttolinnunpitäväksi tilkitystä tarhasta kunnan valvontaeläinlääkärille ja myönteinen vastaus napsahti sähköpostiini seuraavana päivänä.
Ja voi sitä ilon ja onnen päivää, kun kanat pääsivät nauttimaan kevätauringosta!
Helena kaivoi heti ensitöikseen kananmentävän poteron kylpypaikaksi.
Lumen alta alkoi paljastua pieniä mansikanlehtiä. "Suurinta herkkua! Nopeat syö hitaat" pohtii hullunkiilto silmissään ahmattimme Helena, joka ryöväsi kaikki herkkupalat, vaikka kuinka koitimme jakaa niitä tasapuolisesti kaikille.
Kevät keikkuen tulevi. Istutimme vanhoihin autonrenkaisiin kukkia poluksi kanalalta terassille - olisipahan sitten kesällä kanoilla jotakin matkaevästä tullessaan terassille paskomaan.
Kevään mukana tuli tietenkin myös tipukuume. Yksikään kanoista ei vaikuttanut innokkaalta hautomishommiin, joten 24.5. veimme naapurin hautomoon kymmenen munaa.
Ja mikäs sen ironisempaa, kuin se että viikko munien koneeseen laittamisen jälkeen Helena alkoi hautoa muutamaa munintapesään jäänyttä munaa. Tilanne oli tenkkapoo.
Jos nyt ottaisimme munat Helenan alta, sen luonnollinen hautomisvietti menisi hukkaan. Jos taas toisimme viikon laitteessa hautuneet munat Helenan alle, emme voisi olla varmoja hautoisiko Helena ne antaumuksella loppuun asti. Laitteessa hautuvat munat voisi tosin näppärästi nakata Helenan alle ratkaisevalla hetkellä juuri ennen kuoriutumista, jotta homma sujuisi mahdollisimman luonnollisesti, mutta varmasti. Toisaalta viikon erolla kuoriutuvat munatkin olivat riski - todennäköisesti emo hylkäisi kuoriutumattomat munat, kun ensimmäiset tiput kuoriutuisivat. Päätimme antaa emon hautoa näitä muutamaa munaa ja hautoisimme ensimmäiset munat koneessa loppuun saakka. Nyt pitäisi vain merkitä Helenan alla olevat munat ja kerätä säännöllisesti uudet munat pois. JAA MILLÄ ILVEELLÄ?! Hellu paljastui paitsi uskolliseksi hautojaksi, myös edellisiä hautojia aggressiivisemmaksi mutsiksi. Munien lähelle ei ollut mitään asiaa, jos halusi pitää näppinsä ehjänä.
Meillä oli siis kaksi settiä munia haudonnassa - toiset koneessa ja toiset luomuna. Eikä mitään käryä montako munaa Hellun alla oli. Ehkä 3, ehkä 15.
No, edelliset haudonnat olivat päätyneet niin surkeaan tiputulokseen, että koimme parhaaksi jättää molemmat haudonnat käyntiin. Ehkä näin saisimme jopa muutaman kanan...
Vaan kuinkas sitten kävikään...
