Toukokuussa 2021 meillä oli haudonnassa kaksi settiä munia: naapurin haudontalaitteessa kymmenen munaa ja edellisenä kesänä kuoriutuneen, leijonaemomutsiksi paljastuneen Helenan alla X-määrä munia. X siksi, ettei Helena antanut meidän lähestyäkään munia, saatika koskea niihin.
Lisämunien ilmestymisen estimme lopulta eristämällä Helenan verkolla omaan tilaansa. Muut kanat eivät siis päässeet samaan munintapesään tuottamaan Hellulle lisää haudottavaa.
Kesäkuun puolessa välissä saimme ensimmäiset tipu-uutiset: haudontalaitteessa köllöttävistä kymmenestä munasta seitsemän piippasi. Yksi tipu oli kuoriutunut, mutta kuollut. Helena antoi vihdoin kurkata masunsa alle, ja sieltä löytyi yhdeksän munaa plus golfapallo. Golfpalloja olemme siis aiemmin käyttäneet herättelemään kanojen hautomisviettiä. Se, mistä Helena oli yhden golfpallon napannut haudottavakseen, jäi mysteeriksi. Jännitys kasvoi kasvamistaan - jos kymmenestä laitehaudotusta munasta seitsemän piippasi ja Helenan alla oli yhdeksän munaa... MONTAKO TIPUA MEILLE OLI OIKEIN TULOSSA?!
ERÄ n:o 1
16.6. aamulla eli ehkä puolen päivän aikaan naapuri toi ovellemme viisi tipua. Jopa teini-ikäinen tyttäremme sai itsensä ylös sängystä ennätysajassa, kun pikkuiset piipittäjät muuttivat takkahuoneeseemme. Ilmeisesti uudet kanat Justiina ja Vilhelmiina olivat saaneet keväällä kyytiä, koska täysin aiemmista tipueista poiketen kaikki uudet tiput olivat tummia. Neljä mustaa ja yksi ruskea. Miten nämäkin nyt erottaisi toisistaan?
Tummempia tipuja tuijotellessa pieniä eroavaisuuksia kuitenkin alkoi löytyä:
Kahdella oli päälaellaan ruskeaa, toisella ruskea läiskä muistutti hieman sydäntä.
Eihän meillä Elmeri ole lemppareita, eihän? Kaikki ovat yhtä rakkaita, eikös juu?
Minkäs minä sille voin, että tämä ruskea tipu valitsi minut äidikseen...
Ihan varmana valitsi! Joukosta erottuva tipu sai kutsumanimekseen "Toffee".
Se vaikutti hieman muita ujommalta ja syrjäänvetäytyvämmältä.
Muutama päivä meni pikkuisia paapoessa. Näistä tipuista huomasi heti, että ne olivat terveitä. Edellisenä kesänä olimme hautoneet onnistuneesti muutaman tipun, mutta vain yksi niistä oli tarpeeksi terve pysyäkseen hengissä - Helena. Loput olivat liian heiveröisiä ja niillä oli ties mitä rakenteellista vikaa. Nämä 2021 kuoriutuneet tiput sen sijaan viipelsivät terhakkaina sekä söivät ja joivat ahnaasti.
Helenan alta kuoriutuvien tipujen "laskettu aika" oli viikkoa myöhemmin kuin konehaudottujen.
22.6. Helenan alta kuului välillä pientä piipitystä, mutta kanaa lähestyttäessä se komensi erittäin napakasti jälkikasvuaan vaikenemaan. Minä ja mies olimme lähdössä lomareissuun kesämökille. Tässä hirvitti monikin asia: vastakuoriutuneet tiput tarvitsivat jatkuvaa huolenpitoa ja Helenan alta kuoriutuisi hetkenä minä hyvänsä lisää tipuja. Mitä jos kaikki ei menisikään hyvin? Tipuja jäisi hoitamaan teini-ikäinen tyttäremme ja eläkeläinen äitini. Kummastakaan ei olisi esimerkiksi lopettamaan tipua hätätapauksessa.
Päätimme pakata vanhemmat tiput mukaan mökille ja tulla kiireenvilkkaa takaisin,
jos luomuhaudottujen kanssa tulisi jotain ongelmaa.
Tytär ei ilahtunut päätöksestämme ottaa ihanat pikku höyhenpallerot mukaan matkaan. Reissu meni kuitenkin hienosti. Helleaalto oli iskenyt Suomeen, mutta tiput matkustivat mukavasti omassa boksissaan ilmastoidussa autossa. Myös mökillä oli ilmastointi - kotona sen sijaan ilmalämpöpumppu oli hajonnut juuri ennen megahelteitä.
Mökillä tipuset pääsivät myös ensimmäistä kertaa ulkoilemaan.
Karkaamisesta ei ollut pelkoa - ne eivät uskaltaneet kämmenenmittaa kauemmas meistä.
Sitten alkoi kotirintamalta kuulua uutisia.
ERÄ n:o 2
23.6. tytär raportoi "järjettömästä piipityksestä" ja äitini nappasi kuvan sen lähteestä.
Helenan alla oli ainakin kolme tipua. Niitä saattoi olla luvassa vielä lisää, koska kanat olivat muutaman päivän ajan päässeet munimaan lisää haudottavaa Helenan alle.
Palasimme takaisin kotiin Helenan 1-vuotissyntymäpäivänä eli 26.6. Kanaemon alta oli loppujen lopuksi kuoriutunut neljä tipua. Koimme parhaaksi totuttaa Helena vanhempiin tipuihin mahdollisimman pian, joten synttärilahjakseen Hellu sai suurperheen.
Pikkutiput allaan Helena katseli isompien tipujen viipellystä hämmentyneenä ja ihmetteli varmasti mitä helkkaria just tapahtui.
Muut kanat katselivat kauempaa ikäänkuin arvostellen yli-innokasta äitiä: "itsepähän olet soppasi keittänyt".
Ensimmäiseksi yöksi viritimme toiseen munintapesään harvan verkon,
jonka taakse tiput pääsisivät tarvittaessa turvaan, mikäli joku alkaisi tulokkaita kiusata.
Pesän pohjalle laitoimme lemmikkikäärmeemme terraariosta lämpömaton ja sen päälle ison, kivisen lattialaatan.
Turvatoimenpiteet osoittautuivat aamulla turhiksi:
Isommat tiput olivat sopeutuneet joukkoon mainiosti ja viipelsivät pienempien tipujen joukossa Helenan huolehtivan katseen alla.
Tähänastisista äitikanoistamme Helena on ollut ehdottomasti aggressiivisimmalla puolustusvaistolla varusteltu. Ihmisen lähestyessä tipuparvea se varoitti kiivaalla "HOTOK"-äänellä ja saattoi hyökätä komealla pyrähdyksellä kohti tunkeutujaa, ja kanalan huoltotoimenpiteistä tuli radikaalisti hankalempia, kun Helena ei olisi millään luopunut sotkuisesta vesiastiasta tai tyhjentyneestä ruokakiposta. Jos erehtyi tuomaan kätensä liian lähelle, se nokki ne mustelmille.
Ääntelystään johtuen Hellu saikin uuden lempinimen, "Hotok" (tai "Hullu Hotok", riippuen päivän mielialasta).
Toisilla kanoillakaan ei ollut kanalaan mitään asiaa päivisin. Ne kävivät välillä arasti kurkkaamassa kanalan luukulta, pääsisikö sisälle munimaan, mutta juoksivat pian karkuun Helenan nähdessään.
"Hullu Mutsi" ja "Hullu Ämmä" kuuluivat myös Helenan uusiin kutsumanimiin.
Kävimme mieheni kanssa mm. seuraavanlaisia whatsapp-keskusteluja:
YHTÄ SUURTA PERHETTÄ
Ihmisten seurassa kasvaneet tiput olivat tietenkin paljon rohkeampia ja seurallisempia, kuin Helenan alusta asti kaitsemat. Isommat tiput tulivat aina reippaasti tervehtimään, kun tulimme kanalalle. Ne pyrähtelivät syliin ja juoksentelivat kanalan terassille. Välttyäksemme karkaamisilta ja Helenan hyökkäyksiltä viritimme kanalan ovelle tipulaatikon kanneksi alunperin rakennellun kehystetyn verkon. Isompia tipuja tämä ei hidastanut, sillä ne osasivat jo lennähdellä korkeitakin pyrähdyksiä.
Helena antoi isompien tipujen tulla moikkaamaan meitä, vaikka pitikin silmällä, ettei mitään epäilyttävää tapahtunut.
Tipujen hieman kasvaessa ne alkoivat nukkua orrella. Alkuun tuli pieniä erimielisyyksiä siitä, kenelle kunniapaikka orrella kuuluu ja kuinka lähellä muita kanoja tiput saivat olla, mutta lopulta jokaiselle löytyi paikkansa
- vanhoille kanoille yläorrelta ja tipujengille alaorrelta.
Helenan suurin ongelma oli miten se saisi mahdollisimman monta tipua siipiensä alle suojaan yöksi.
Usein sen alta pilkistikin useita pikkuruisia tipunvarpaita, kun se oikein pörhisti itsensä suureksi höyhenlätyksi tipujen ylle ja levitti vielä siipensäkin suojaamaan lisää jälkeläisiä.
Pian Helena uskaltautui tipujen kanssa jo kanalan terassille tai luukulle herkkuja etsimään.
Tarkkaavaisena se silti seurasi jokaikistä liikettä ympärillään ja hätisti tiput heti sisälle, mikäli koki vaaran uhkaavan niitä.
Tämän vuoden tipujen määrä pääsi yllättämään meidät, mutta seuraavana edessä oli vieläkin kinkkisempi pohdinnan aihe:
Kuinkakohan moni tipuista olikaan kanoja ja kuinka moni kukkoja...?
