UUTTA VERTA

Parvemme punainen kuningatar Rihanna kuoli yhteenotossa naapurin koiran kanssa. Korvauksena tästä naapuri toi meille kaksi uutta kanaa, molemmat ehtoja kiuruvetisiä, kuten muutkin lintumme. 20.12.2020 meille muutti musta kaksikko - Justiina ja Vilhelmiina. Nimistä käytiin taas jonkinlaista vääntöä, ja mies oli sitä mieltä, että jos naisvalta saa tahtonsa läpi näiden kahden suhteen, hän saa nimetä seuraavan tulijan Telamiinaksi. 

Justiina oli tullessaan jo ihan hyvän kokoinen ja reipas kana. Sen sijaan Vilhelmiina - se olikin vielä pieni ja ressukka piipittäjä. Justiina tutustui uskaliaasti uuden kodin ruokatarjoiluihin, mutta Vilhelmiina pujahti pakoon ja piiloon ja uikutti surullisena. 

Kukkomme Caputo sekosi uusista leideistä ja liehitteli niitä näyttäen kaikki tanssimuuvinsa. 

Hetkeksi vallanmakuun tottunut kuluneen kesän tumma tipu Poppana sekä vanha rouva Cindy eivät ilahtuneet uusista pyrkyreistä, vaan näyttivät etenkin aralle Vilhelmiinalle mistä kana pissii. 

Nukkumajärjestys meni tietenkin uusiksi, mikä oli viedä Poppanan hermot tyystin. Kukko otti tulokkaat viereensä ja "vanhat siskokset" Taystee ja Cindy pitivät niihin tuntuvaa hajurakoa. Poppana ei tietenkään voinut koisata samalla orrella tulokkaiden kanssa, mutta kuka nyt olisi suostunut siirtymään alemmalle orrelle kuin vastasaapuneet? 

Lopulta Poppana ja sitä peesaava Helena-siskokin nöyrtyivät samalle orrelle, mutta pitivät huolen siitä, että mustat kummajaiset pysyivät nokkimisetäisyyden ulkopuolella.

Itselläni on taipumus olla altavastaajan puolella ja ujosta "Viltsusta" tuli pian lellikkini. Muita kanoja se väisteli suorastaan dramaattisen paniikinomaisesti, mutta minä sain sitä rauhassa silitellä ja paijata.

Päivien kuluessa Justiina otti yhä rohkeammin oman paikkansa parvessa, kun taas Vilhelmiina tuntui panikoivan yhä hysteerisemmin, ja sai minulta lempinimen "Drama Queen". Ruoka-ajan koittaessa se lähestyi herkkuastiaa silmiinpistävän varovasti takavasemmalta, ja jos joku kanoista vilkaisikin siihen, se lähti juosten ja kirkuen pakoon. Välillä se tuntui suorastaan hakevan huomiota ja sääliä. Lisäksi se oppi, että minulta saa erikoisherkkuja, jos hakeutuu yksin suojaisaan paikkaan. 

Tämä ei ole se suojaisa paikka, Viltsu rakas.

Herkkusuu-Helena noudattaa samaa kaavaa kuin aiempi kirjava kanamme Poussey. Vaikka pää edellä kaivoon ruuan perässä. 

Talvesta tuli todella luminen ja ulkotarha natisi liitoksissaan, mutta tällä kertaa kesti lumen painon.

Kanat eivät pakkasilla ulkoilleet ja sisätilat alkoivat käydä riittämättömiksi kuudelle kanalle ja kukolle. Kevääseen tuntui olevan ikuisuus. Saatika kesään - pitihän huomioida kevään ulkonapitokieltoaika.

Nukkumajärjestys sentään alkoi vakiintua - kiltti kukkomme erotti tulokkaat Poppanasta, ja Helenan paikka löytyi kukon kyljestä. 

Draamamestari Viltsu pääsi pääsulistaan hönöillessään pitkin poikin kanalaa.

Talven aikana syntyi suunnitelma ulkotarhan kunnostusremontista. Suunnitelmaan kuului tiheämpi verkko ja koko tarhan peittävä katto - eli ne seikat, joita ulkonapitolupa myös muuttolintujen saapumisaikaan edellytti. Ja sitä mukaa kuin lumi suli, uusi ja uhkea tarha valmistui. Koska koronatilanne ei sallinut vielä matkustelua, vietimme kevään lomaviikon rakennuspuuhissa. 

Ulkonapitolupahakemus ei ollut ihan yhtä hermojaraastava kuin alkuperäinen siipikarjanpitolupaprosessi. Lähetin hakemuskaavakkeen ja muutaman kuvan viimeisen päälle muuttolinnunpitäväksi tilkitystä tarhasta kunnan valvontaeläinlääkärille ja myönteinen vastaus napsahti sähköpostiini seuraavana päivänä.

Ja voi sitä ilon ja onnen päivää, kun kanat pääsivät nauttimaan kevätauringosta! 

Helena kaivoi heti ensitöikseen kananmentävän poteron kylpypaikaksi.

Lumen alta alkoi paljastua pieniä mansikanlehtiä. "Suurinta herkkua! Nopeat syö hitaat" pohtii hullunkiilto silmissään ahmattimme Helena, joka ryöväsi kaikki herkkupalat, vaikka kuinka koitimme jakaa niitä tasapuolisesti kaikille.

Kevät keikkuen tulevi. Istutimme vanhoihin autonrenkaisiin kukkia poluksi kanalalta terassille - olisipahan sitten kesällä kanoilla jotakin matkaevästä tullessaan terassille paskomaan. 

Kevään mukana tuli tietenkin myös tipukuume. Yksikään kanoista ei vaikuttanut innokkaalta hautomishommiin, joten 24.5. veimme naapurin hautomoon kymmenen munaa.

Ja mikäs sen ironisempaa, kuin se että viikko munien koneeseen laittamisen jälkeen Helena alkoi hautoa muutamaa munintapesään jäänyttä munaa. Tilanne oli tenkkapoo. 

Jos nyt ottaisimme munat Helenan alta, sen luonnollinen hautomisvietti menisi hukkaan. Jos taas toisimme viikon laitteessa hautuneet munat Helenan alle, emme voisi olla varmoja hautoisiko Helena ne antaumuksella loppuun asti. Laitteessa hautuvat munat voisi tosin näppärästi nakata Helenan alle ratkaisevalla hetkellä juuri ennen kuoriutumista, jotta homma sujuisi mahdollisimman luonnollisesti, mutta varmasti. Toisaalta viikon erolla kuoriutuvat munatkin olivat riski - todennäköisesti emo hylkäisi kuoriutumattomat munat, kun ensimmäiset tiput kuoriutuisivat. Päätimme antaa emon hautoa näitä muutamaa munaa ja hautoisimme ensimmäiset munat koneessa loppuun saakka. Nyt pitäisi vain merkitä Helenan alla olevat munat ja kerätä säännöllisesti uudet munat pois. JAA MILLÄ ILVEELLÄ?! Hellu paljastui paitsi uskolliseksi hautojaksi, myös edellisiä hautojia aggressiivisemmaksi mutsiksi. Munien lähelle ei ollut mitään asiaa, jos halusi pitää näppinsä ehjänä.

 Meillä oli siis kaksi settiä munia haudonnassa - toiset koneessa ja toiset luomuna. Eikä mitään käryä montako munaa Hellun alla oli. Ehkä 3, ehkä 15.

No, edelliset haudonnat olivat päätyneet niin surkeaan tiputulokseen, että koimme parhaaksi jättää molemmat haudonnat käyntiin. Ehkä näin saisimme jopa muutaman kanan...

Vaan kuinkas sitten kävikään...

KORONAKESÄN TIPUT, ERÄ 2.

Vuoden mittaiseksi venähtäneen bloggaustauon aikana on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. 

Edellisessä postauksessa jäin kuitenkin tilanteeseen, jossa ensimmäisestä tipuerästä eli neljästä konehaudotusta tipusta henkiin jäi vain Helena, olimme vieneet koneeseen lisää munia haudottavaksi ja Rihanna-kana oli alkanut hautoa golfapalloja. 

Siirsimme Hellu-tipusen ihmisten kodista kanojen kotiin, omaan munimispesästä eristettyyn häkkiinsä. Sieltä se pääsi harvan verkon läpi halutessaan ulos, mutta isot kanat eivät päässeet Helenan huoneeseen sisälle. Ensin Helena koitti kovasti lähteä peräämme, mutta Taystee kaakatti sille käskyn palata sisälle. Jo seuraavana päivänä Helena oli löytänyt tiensä hautovan emon luo ja yhteiselo sujui hyvin. Paria päivää myöhemmin mies siirsi konehaudotut munat Rihannan alle golfapallojen tilalle.

23.7. Rihannan alta kurkisti pieni tumma tipu ja hieman myöhemmin vaalea tipu. Seuraavana päivänä putkahti esiin vielä keskiruskea tipu. Tipuluku jäi kolmeen. Nimesimme tiput Pipaksi, Papuksi ja Poppanaksi värijärjestyksessä vaaleimmasta tummimpaan.

Alkuun kaikki oli täydellistä. Rihanna oli huolehtivainen ja rauhallinen emo ja hyväksyi isomman Helenan omakseen. Helena oli pikkutipuille esimerkillinen isosisko. 

Tämä hauska jengi liikkui alusta asti kovin vapaana, omana pikku parvenaan pitkin ulkotarhaa ja myöhemmin pitkin pihaa. Ne kesäiset päivät, kun Rihanna paimensi lapsosiaan pihanurmikolla, ovat säilyneet mielessäni erityisen lämpöisinä ja ihanina.

TUULI KOIVUISSA SOI JA MENNESSÄÄN VIE SEN, MINKÄ TOI

Niin vapaana kuin kanasemme saavatkin ulkoilla isolla pihalla ja metsän siimeksessä, ne ovat erityisen rakastuneet terassiimme. Me emme erityisesti rakasta sitä, että ne tulevat pommittamaan koko terassin lattian jätöksillään. 

Mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

Isosiskon rohkaisemana vähemmän kesyt pikkutiputkin uskalsivat tulla syliin.

Tätä autuutta kesti vain pari viikkoa. Sitten Pipa ja Papu hävisivät kuin tuhka tuuleen ulkotarhasta. Tarha oli kauttaaltaan verkotettu ja verkko kaivettu maahan, tarha oli suljettuna ja kanat sisällä, verkko oli ehjä emmekä ole koskaan nähneet kanalan lähettyvillä petoja - joskin täysin itsestään selvää on, että niitäkin täällä keskellä metsää asustaa. Verkkomme oli liian harva. Ei sillä, että joku peto olisi päässyt verkonsilmästä läpi, vaan pikkutiput todennäköisesti verkosta ulos ja joku peto oli ne vienyt. Uudemmasta tipueesta oli JÄLLEEN VAIN YKSI TIPU JÄLJELLÄ. Oma moka, mutta tässä vaiheessa kävi kyllä mielessä, että meidän kiuruvetisemme on tuomittu lisäntymään aina vain yhdellä tipulla haudontaa kohden. 

Elokuun alussa istuskelin olohuoneen sohvalla ja kuulin yht'äkkiä ulko karmaisevaa kaakatusta ja kolinaa. Hyökkäsin salamana ulos ja terassilta kohosi lentoon suurikokoinen lintu. Haukka. Emme olleet koskaan aiemmin nähneet näillä tienoilla haukkaa, eikä uhreja onneksi tällä ensimmäiselläkään havaintokerralla tullut, mutta nyt selvisi sekin, mihin Pipa ja Papu olivat todennäköisesti kadonneet.

Ulkotarha meni uusiksi. Verkotimme aitauksen alaosan tiheämmällä verkolla, jotta tiput eivät pääsisi ulos ilman suurempien turvaa.

Niin sydäntäsärkevä kuin tipujen menetys olikin, kahdesta selviytyjästä - Helenasta ja Poppanasta - tuli erottamattomat. Ne kulkivat kaikkialle kahdestaan ja pikku-Poppana otti mallia kaikesta, mitä isosisko teki. Yhdessä ne mahtuivat vielä Rihanna-emon alle turvaan. Ainakin melkein.

Ja niin elämä taas jatkui ja mateli omalla rauhallisella radallaan. Kesä vaihtui syksyksi ja Helenasta kasvoi iso, komea kana. Silti se tuli aina etunokassa tervehtimään ja pyrähti syliin tai olkapäälle.

Lämpimät kelit jatkuivat pitkälle lokakuuhun. 

MAAILMANLOPPU

Vielä joulukuussakin maa oli lumeton ja sää salli kanojen ulkoilun. Ja niin kanasemme tekivät, ulkoilivat vapaina ja nauttien vapaudestaan.

Vaan vapaus tuo aina mukanaan vaaroja. Joskus odottamattomalta suunnalta. 19.12. seurasin työhuoneen ikkunasta, miten naapurin koira temmelsi etupihamme puiden lomassa. Välillä hävisi näkyvistä ja välillä ilmestyi taas iloisen näköisenä, pompahteli hetken ja heilutti häntää ikäänkuin kertoen löytäneensä jotain. Koitin huutaa sen nimeä ikkunasta, mutta se ei välittänyt huuteluistani. Ikävä tunne kalvoi sydänalassa. Tunne voimistui, kun kuulin naapurin huutavan koiran nimeä vihaisena. Mies säntäsi ulos katsomaan mitä tapahtuu. Kanat olivat pelästyneet koiraa ja sännänneet kaikki omille suunnilleen. Mies löysi muut kanat, naapuri löysi kauniin Rihannamme koiran raatelemana kuusen juurelta. Koira oli päässyt karkuteille sen kohtalokkaan silmänräpäyksen aikana, kun oli vahtimatta. Kana oli henkitoreissaan ja mies joutui lopettamaan sen.

Sekunnin sadasosassa kaikki maailman tunteet vyörähtivät yhtä aikaa ylitseni. Kiukku, suru, sääli, omantunnon tuskat, itsesyytökset. Olisinko voinut pelastaa vielä Rihannan, kun näin koiran temmeltävän pihalla? Onko liian riskialtista ja väärin pitää kanoja vapaana, alttiina vaaroille? Joutuiko Rihanna kärsimään kohtuuttomasti? Rihanna, MINUN kaunis, hehkuvanpunainen Rihannani, ihkaensimmäinen tipuni, ihana ja huolehtiva emo! MIKSI JUURI RIHANNA?!

Tulin siihen lopputulokseen, että Rihanna oli yrittänyt suojella lapsosiaan. Helena ja Poppana selviytyivät, emo uhrasi henkensä. Jäljellä oli enää kasa punaisia sulkia kuusen alla, pelästyneet kanat suunnaton suru.

Hautajaiset olivat lohduttomat. Itkin silmät päästäni. Mies otti Rihannalta pinkin nilkkamerkin minulle muistoksi.

Naapuri oli tietenkin äärimmäisen pahoillaan tietäen miten rakkaita kanat meille ovat, ja lupasi toimittaa meille uusia kiuruvetisiä kanoja Rihannan tilalle niin pian kuin suinkin mahdollista.