Viime syksynä meitä kohtasi suru, kun kaksi rakkainta kanaamme menehtyi yllättäen.
Kanasemme olivat aivastelleet silloin tällöin, harvakseltaan. Mikään muu ei tuntunut viittaavan kanojen sairasteluun, kuin vetäytyminen muiden joukosta syrjemmälle. Ensin sivummalle alkoi vetäytyä Red - porukan emohahmo, kukon mielitietty, rauhallinen herkkusuu. Olin maininnut miehelleni puoliksi vitsinä, että Red on selvästi masentunut.
Silloin en vielä ymmärtänyt, että joku voisi oikeasti olla hullusti.
PAINAJAISENI KÄVI TOTEEN
9.10. lähdin kiireellä kaupan kautta iltavuoroon ja lähetin äidilleni viestin, että menisi hoitamaan kanat puolestani.
Hetken kuluttua äidiltäni tuli musertava viesti:
"Painajaiseni kävi toteen. Kun menin kanalaan, Red oli kuolleena purujen seassa lattialla."
Red oli myös äitini lempparikana. Kauniin punainen ja aina kaakattamassa ruokaa tai kukkoseuraa vaatien.
Kurvasin nopeasti kaupasta kotiin ja itkua tihrustaen laitoin Red-vainajan pahvilaatikkoon ja varastoon.
Suru-uutinen oli kova paikka koko perheelle. Kyseessä oli ensimmäinen kuollut lemmikkimme, ja kanoista kesyin. Pohdimme lähettäisimmekö sen tutkittavaksi, mutta päädyimme siihen lopputulokseen, että soisimme rakkaalle kanalle arvokkaat hautajaiset.
Red oli kanoistamme se, joka muni "hulluja munia" - hassuja pavun, soikion ja pallon muotoisia, peukalon pään kokoisia, keltuaisettomia munia. Pyörittelimme mielissämme myös ajatusta, että Redissä olia alun alkaenkin jotain vikaa,
mikä lopulta johti ennenaikaiseen kuolemaan.
"R.I.P. kaunis Red. Vehreitä vesiheinämättäitä ja vadelmapensaita sinne jonnekin."
Sitten alkoi vetäytyä syrjään Poussey, rämäpäinen ruokarohmu. Sen luonteen huomioiden muutos käytöksessä oli silmiinpistävä ja osasimme jo odottaa pahinta.
27.11. löysin Pousseyn kanalan lattialta kuolleena.
Olimme menettäneet kaksi persoonallisinta kanaamme. Nyt alkoi jo hirvittää, mikä kanoihin on iskenyt. Kyselimme vinkkejä naapureiltamme, jotka ovat kasvattaneet maatiaisia 20 vuotta. Oli hyvin mahdollista, että kanat olivat saaneet pikkulinnuilta jonkin pöpön. Ovathan kanamme metsän keskellä ja ulkona suurimman osan vuodesta. Emme lähettäneet Pousseytakaan tutkittavaksi, mutta päätimme, että jos vielä yksikin kana kuolee, sille tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset kuolinsyyn selvittämiseksi.
"R.I.P. rakas ja röyhkeä Poussey. Loputtomasti koppakuoriaisia ja makaronia sinne jonnekin."
RIHANNAN VALTAKAUSI
Jäljellä oli enää Caputo-kukko, broileriksi kynitty Taystee, kesällä hautonut Cindy ja ainokainen munista kuoriutunut tipu, nuori Rihanna-neito.
Seuraavaksi kuolonuhriksi pelkäsimme Taysteeta, joka oli takapuolestaan kaljuksi nokittu ja nokkimisjärjestyksessä niin syrjitty, että oli kutistunut kahta vuotta nuorempaa Rihannaa pienemmäksi. Kahden voimakasluontoisimman ja persoonallisimman, nokkimisjärjestyksessä ylintä paikkaa pitävän kanan kuoltua Taystee sai kuitenkin sulkansa ja ruokailurauhansa takaisin.
Muut kanoista olivat suhtautuneet uusimpaan tulokkaaseemme, Rihanna-tipuun melko neutraalisti, mutta herkuistaan erittäin tarkka Poussey oli pitänyt sen kaukana ruoka-apajilta. Rihannan hautonut Cindy-emo tietenkin piti "pikkuisensa" puolia, vaikka tämä oli kasvanut jo lähes täysikokoiseksi kanaksi. Pousseyn kuoltua Rihanna nousikin arvoasteikossa ylöspäin.
Ajan myötä se otti sekä Redin että Pousseyn paikan kanalassa: aina ensimmäisenä vaapottamassa sinne mistä uskoi saavansa herkkuja, kiivaasti puolustamassa herkkujaan. Toki se sai oman erityispaikkansa myös meidän sydämissämme: ihan itse omilla kanoillamme haudottu tipu, josta kasvoi kaunis punainen kana.
Seuraavan talven aikana myös Caputo sai kasvatettua kadoksissa olleen pyrstönsä takaisin. Vasta tällöin oikeastaan oivalsimme, että Poussey oli ilmeisesti ollut melkoinen kiusankappale muulle parvelle.
Rauha vallitsi jälleen pienessä punaisessa kanalassamme ja tipukuume alkoi nostaa päätään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti