KUKKOILUA KERRAKSEEN

Kesällä 2021 meille oli kuoriutunut yhteensä 9 tipua: viisi hautomakoneesta ja neljä kanan alta. Näistä tipuista takuulla osa olisi kukkoja - mutta kuinka moni? Pääkukon lisäksi ehkä pari kukkoa voisi parvessa olla, jos loput olisivat kanoja. Ja mitä ylimääräisille tehtäisiin? Kukoista on jatkuvasti ylitarjontaa, joten uutta kotia olisi aika epätoivoista etsiä. Miehen kanta oli selvä: kaikki kukot pataan. Minun kantani oli, että yhdestäkään kukosta ei luovuttaisi, ellei olisi aivan pakko.

Ruuhkaa ruokinta-automaatilla

Yhdeksästä tipusta kukoiksi osoittautui seitsemän. SEIT-SE-MÄN!

Apua! En minä näin monesta halunnut luopua! Päätimme (tai siis minä päätin) odottaa, kunnes kukot kasvavat "siihen ikään", että niitä on pakko karsia. Kesä meni leppoisasti. Helena-emo piti hyvää huolta lapsosistaan, kunnes eräänä aurinkoisena elokuun päivänä katsoi näiden olevan tarpeeksi isoja pärjätäkseen omillaan ja häipyi vanhemman parven kanssa etupihalle ruokailemaan nuorison jäädessä kanalalle.

Tiput paistattelemassa päivää

Hyvin pian tipuista muodostui oma parvensa. Lisäksi ryhmäytyminen noudatteli vanhaa kaavaa: vanhimmat, alkuperäisen parven kanat Cindy ja Taystee kulkivat kimpassa, samana kesänä keskenään kuoriutuneet Helena ja Poppana kulkivat omia polkujaan ja uusimmat aikuiset kanat Justiina ja Vilhelmiina parina.

Pihakeinussa keinuminen oli tipujen lempipuuhaa

Kun tipujen sukupuolet olivat selvät, uskalsimme vihdoin nimetä ne. Leikittelin ajatuksella seitsemästä kääpiöstä tai seitsemästä veljeksestä, mutta lopulta päädyin Kalevalan nimistöön.

KONEESTA KUORIUTUNEET TIPUT

UNTAMO (Untsi, Untsikka)

Untamo oli kukoista ainoa, jonka sulissa oli väriä. Tietyssä valossa sen selkäsulat loistivat häikäisevän oransseina. Tästä syystä siitä tuli lempparini. Varsin komea se oli kyllä muutenkin.

VÄINÄMÖINEN (Väiski)

Osalla kukoista oli selässään vaaleita sulkia, kuten Väiskillä.

LEMMINKÄINEN (Lempsu, Lempsukka)

Lemminkäinenkin kuului valkoisilla sulilla varusteltuihin kukkomalleihin.

KULLERVO (Kultsi)

Kullervon väritys oli tasaisen musta.

ILMARINEN (Ilpsu)

Ilmarisella puolestaan oli vaaleita sulkia, jotka tässä kuvassa eivät näy. Kerrassaan suloinen kukko, joka tulee ruokapaikalle aina ensimmäisten joukossa uteliaana, mutta rauhallisena.

EMON ALTA KUORIUTUNEET TIPUT

TUONEN TYTTI (Tytti, Tytsy)

Rauhallinen ja ujohko, kokomusta pikku kananen.

ILMATAR (Ilmis)

Meidän kanoissa kulkee kirjavaan väriin sitoutunut herkkuperse-geeni. Kaikki kolme kirjavaa kanaamme ovat aina olleet ensimmäisenä ruokapaikalla ja hyppineet ruokaa käsistä jo ennen kuin ruokkija ehtii kaivella herkkuja esiin. Niin myös kesän 2021 musta-valkokirjava Ilmatar. Se piut paut piittaa nokkimisjärjestyksistä ja vanhempien kanojen varomisesta ja rynnistää ruoan perässä kuin pieni maantiekiitäjä.

TAPIO (Tapsa)

Kokomusta kukkopoika.

JOUKAHAINEN (Joukkis, Jokke)

Herrasmiehen elkeet omaava kohtelias kukko.

KUKKOTAPPELUITA

Syyskuun lopulla todistin Väinämöisen ja Lemminkäisen ensimmäiset kiekaisut. Pian kiekujien joukkoon liittyi Ilmarinen.

Oranssisulkainen Untamo oli kuitenkin ensimmäinen, joka alkoi kukkoilla koko komean kroppansa voimalla. Lokakuun viimeisenä päivänä kanalalta kuului julmettu melu ja ryntäsin katsomaan mikä siellä on pielessä. Untamohan se siellä suunnattomalla raivolla hyökkäili veljensä kimppuun kaulasulat pörhöllään, eikä välittänyt edes siitä, kun syöksyin kukkojen väliin yrittäen tehdä raatelusta lopun. Hätäratkaisuna yritin heittää Untamon yksin ulkotarhan ulkopuolelle, mutta ensimmäisenä ovesta porhalsikin sen uhri ja raaka tappelu jatkui metsän siimeksessä, kunnes jollain ilveellä sain uhrin pelastettua sisälle ulkotarhaan, missä muut odottelivat tilanteen ratkaisua ilmeisen sekavissa tunnelmissa. Untsikka kävi niin kovilla kierroksilla, ettei meillä ollut oikein muita mahdollisuuksia siihen hätään, kuin lopettaa tappelu kirveellä.

Untamo yksin jäähyllä

Hetken aikaa oli rauhallista muutamia pikku pörhentelyjä lukuun ottamatta. Pääkukko Caputo yritti parhaansa mukaan tulla mahdollisten kiukkupussien väliin ja yleensä onnistuikin erottamaan riitapukarit. Kunnes parin päivän päästä Lemminkäinen ja Väinämöinen ottivat mittaa toisistaan. Tämä tappelu ei ollut yhtä kiivasta, mutta kuitenkin hyvin aggressiivista eikä näyttänyt loppuvan ilman lopullisempia ratkaisuja. 

Lemminkäinen ennen ja jälkeen tappelun

Tällä kertaa kirvesterapiaa sai Lemminkäinen, joka haastoi riitaa muidenkin kukkojen, kuten jo edesmenneen Untamon kanssa. Lisäksi se härnäsi Ilmarista, auktoriteetti riitti kuitenkin lopettamaan Lemminkäisen pokkuroinnin heti alkuunsa.

Joulukuussa alkoi ärhennellä Tapsa. Sen tappelutyyli ei ollut yhtä raaka kuin Untamon tai Lemminkäisen, joskin Joukahaisen heltat olivat jatkuvassa vaarassa. Tilanne oli kuitenkin niin rauhallinen, että tarjosin Tapsaa uuteen kotiin ja kuin ihmeen kaupalla uusi koti löytyikin heti. Tapsa pääsi ihan ikioman kiuruvetisen neitiseurueen isännäksi.

Nyt rauha laskeutui kanalaan useammaksi kuukaudeksi. Joukahaisen saamat pienehköt nokkimisvammat paranivat ja kanatkin tuntuivat pärjäävän jäljelläolevien kukkojen kanssa, vaikka niitä edelleenkin oli aivan liikaa suosituksiin nähden. Mieltäni jäi kuitenkin hieman vaivaamaan olinko hankkiutunut eroon vääristä kukoista. Kukon luonteeseenhan kuuluu ottaa paikkansa parvessa. Kaikki kukot tuntuivat olevan kilttejä kanoja sekä ihmisiä kohtaan, joten sen takia niitä ei olisi tarvinnut laittaa pois. Mitä jos jätinkin parveen kaikki onnettomat tuhkamunat? Toisaalta Caputo oli edelleen pääkukko - olisiko vahvaluonteinen kakkoskukko pyrkinyt kalifiksi kalifin paikalle? 

VIHDOINKIN HYVÄÄ PATAA KESKENÄÄN

En olisi ikinä uskonut voivani syödä omaa lemmikkiäni. Rakasta eläintä, jota olin paaponut vastakuoriutuneena untuvapallerona. Vaan niin siinä kävi, että terveiden kukkopoikien hautaaminen tuntui aivan järjettömältä haaskaukselta - olenhan kuitenkin sekasyöjä ja tiedän näiden kukkojen eläneen erittäin hyvän ja hemmotellun elämän teini-ikään saakka, mikä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin mitä kaupan hyllyiltä on saatavilla. 

Myönnän - tirautin kertaalleen itkut, kun paistelin kukonkoipia pannulla.  Mutta lopputulos oli herkullinen.

Resepti Coq au Viniin löytyy TÄÄLTÄ.

Sillä välin, kun kukot kasvoivat ja ottivat mittaa toisistaan, tapahtui kanalassa paljon muutakin. Mutta siitä seuraavassa postauksessa lisää...