TALON TAVAT, KOTKOTTAJAT, PIENET MUNAT JA ISO YLLÄTYS

Ensimmäiset kaksi viikkoa hurahtivat kanoja ihastellessa ja niihin tutustuessa.
Muutamana hellepäivänä linnottauduimme kanalan eteen viltille tunneiksi tuijottelemaan kanojen touhuja.

AAMULLA KUKONLAULUN AIKAAN...

Kun keväällä kerroin lähipiirille, että meille on tulossa kanoja, yleisin kommentti oli: "Ei kai vaan kukkoa - sitten te heräätte joka aamu siihen kiekumiseen". Meidän kanalamme on kuitenkin yhtä lähellä asuinrakennusta kuin naapurinkin kanala, joten yhtälailla kiekuminen kuuluu meille sisälle naapurista kuin omalta pihalta. Eikä se edes kuulu makuuhuoneisiin, kun ikkunat ovat kiinni. Keittiöön ja olohuoneeseen kiekuminen kuuluu etäisesti, mutta meitä se ei häiritse lainkaan. Maalla on muuten niin hiljaista, että kukon huutelut tuovat edes jotain eloa pihapiiriin.

Seikka, jota emme pystyneet ennakoimaan, oli ilmalämpöpumppumme hajoaminen ja hurjat helteet. Kun ulkona lämpötila nousi kolmeenkymmeneen ja laski hieman yöksi, sisällä lämpötila nousi samaa tahtia, muttei laskenut lainkaan. Jouduimme pitämään öisin ikkunoita auki, ja hyvin pian meille kävi tutuksi kukkomme päivärytmi... KUKKOKIEKUUUUUU! Kello 5.00. Lisäksi kukko käy päivän mittaan muutamia keskustelutuokioita entisen asuintoverinsa ja kilpailijansa, nykyisen naapurinsa kanssa. Tätä vuorokiekumista kestää muutamia minuutteja - ilmeisesti kuulumiset ja reviirin rajat saadaan tässä ajassa puitua.

Kanalan päivärytmi syntyi minun vapaapäivieni ja kesälomaa viettävän tyttären aikataulun pohjalta. Ensimmäisen kerran käymme kanalalla ennen puoltapäivää. Tuolloin vaihdamme kanojen juomavedet ja heittelemme kanasille herkkuja ja nokittavaa. Puolen päivän tienoilla munintapesään on ilmestynyt muna. Toinen muna ilmestyy iltapäivällä. Kun mies saapuu töistä viiden tienoilla, vietämme taas hetken kanalalla ja tarjoamme syötävää. Tarpeen mukaan siivoamme suurimmat kakat kanalasta - päivittäin tai parin päivän välein. Tarkistamme myös, että rehuautomaateissa on ruokaa. 

Illalla käymme kanalalla vielä kerran katsomassa, että kaikki on kunnossa ja kesäkeleistä riippuen jätämme kanalan oven rakoselleen tai kiinni. Kanat käyvät yöunille näin kesällä joskus kymmenen tienoilla, mutta saattavat valvoa pidempäänkin.

KUPU TÄYNNÄ HERKKUJA

Kanoille on koko ajan tarjolla täysrehua ruoka-automaatissa. Täysrehusta ne saavat kaiken tarvitsemansa, paitsi kalkin, jota on myös aina saatavilla. Lisäksi juoma-automaateissa on oltava aina raikasta vettä. Kanoilla on luontainen tarve nokkia ja heittelemme niille aitaukseen kauranjyviä, joita kanat tulevat ensin syömään hyvinkin innokkaasti, mutta lopulta aitaukseen jää nokittavaa vielä loppupäiväksikin. Muutamassa päivässä kanat olivat kuopsutelleet aitauksesta jo melkoisen alueen nurmikosta mullaksi matoja ja ötököitä etsiessään, joten tarjoamme niille myös heiniä ja kasvien lehtiä. Nämä maistuvat vaihtelevasti. Yleensä maistuu hentoinen vesiheinä, välillä kovalehtinen piharatamo, mansikan lehdet ja heinätkin.

Täysrehun ja kauran lisäksi tarjoamme pieniä määriä erilaisia herkkupaloja. On ollut hauskaa kokeilla mitkä ruuat ovat kanojen lemppareita. Ensimmäisellä kerralla banaani hävisi pihakanalasta muutamassa tunnissa. Seuraavalla kerralla se ei enää kiinnostanut. Samoin kävi marjoille: ensimmäisellä kerralla kanat juoksentelivat aitaukseen heitettyjen marjojen perässä, seuraavilla kerroilla ne eivät enää kiehtoneet. Riisi maistuu vaihtelevasti, makaroni on takuuvarma hitti. Kurpitsansiemenet jäivät syömättä, samoin maapähkinät ja herneenpalot.

Myös proteiinia voi kanoille tarjota pieniä määriä. Sulatin pakastimen perukoille unohtuneita pikkuruisia pakkasenpuremia katkarapuja. Kanat juoksivat niiden perässä kuin maantiekiitäjät ja pientä kisaakin syntyi. Katkarapujen loputtua tarjosin surimia, mutta laatutietoisina kulinaristeina kanat eivät niistä innostuneet. Raaka naudanjauheliha sen sijaan sai kotkottajien päät aivan pyörälle. Herkkupaloja pyydystäessään ne uskaltautuivat ihan jalkojeni juureen ja poistuessani aitauksesta minua seurasi innokas kanajono. 

Lemmikki-leopardigekkomme nirsoilevat paastokauden jäljiltä ruuan suhteen ja meillä olikin muutamia jättijauhomatoja, jotka gekoille eivät kelvanneet. Kanoille kyllä kelpasi. Taas syntyi juoksukilpailu kanojen ryntäillessä hakemaan möngerteleviä paksuja matoja ja yrittäessä juosta muita kanoja karkuun etsien rauhallista paikkaa herkkupalan syömiseen. Raaka lohi sai aikaan uusia juoksuennätyksiä ja sitä nokittiin jopa suoraan toisten kanojen nokista. Yritän aina heitellä kauraa ja herkkuja jokaiselle kanalle, mutta kanoista nopein, rohkein ja ahnein, eli Poussey kiitää paikalle vaikka toiselta puolelta aitausta ja nappaa herkkupalat muiden nokan edestä.

Mitään selkeää nokkimisjärjestystä emme huomanneet. Poussey on ruokailun suhteen itsenäisin ja röyhkein. Se metsästelee itsekseen ötököitä juoksemalla sinne tänne aitauksessa sillä välin kun muut kanat kyhjöttävät kukon kyljessä. Se säntää herkkupalan perään huikeaa vauhtia ja uskaltautuu hakemaan parhaat palat melkein kädestä asti. Jos joku toinen kana ehtii saada herkun, Poussey saattaa tulla viemään sen nokasta. Red on kanoista arin. Se jättäytyy sivummalle kaakattamaan muiden alkaessa syömään eikä taistele herkkupaloista kuten Poussey. Silti se yleensä ruokailee samaan aikaan toisten kanssa.

TAIVAS PUTOAA NISKAANI!

Kanojen äänet ja liikkeet tulevat pian tutuiksi. Kun kana etsii matoja maasta, se tekee "mini-moonwalkin": kuopsauttaa kynsillään maata ja siirtyy nopeasti taaksepäin katsomaan, luikerteleeko jalkojen juuressa herkullinen matonen. Kun nokkaan tarttuu heinää, riisiä tai jotain epämiellyttävää, kana pyyhkii nokkansa suurieleisesti maahan kuin "suupieliään puhdistaen". Kukon lähes huomaamattomat eleet ja äänet saavat kanalauman sekunnin sadasosassa valppaiksi tai lähestymään kukkoa - vaaran uhatessa koko kanaparvi jähmettyy täysin paikoilleen siihen asti kun kukko antaa merkin, että vaara on ohi. Kanojen ruokaillessa kukko osoittaa herkkupalojen sijainnin kanoille kiivaasti nyökyttelemällä sekä äännellen herättääkseen kanojen huomion. Kukko saattaa myös ottaa herkkupalan nokkaansa ja nakata sen lähemmäs kanoja tai turvallisempaan ruokailupaikkaan.

Jotakin mielenkiintoista tarkemmin tiiraillessaan kana kääntää päänsä kallelleen, koska tarkan näön alue on silmän keskiosassa. Kanojen näkökenttä on 300 astetta ja se näkee myös ultaravioletin. 

Kanan kuulo on kokolailla samaa tasoa kuin ihmisellä, joskin kanat kuulevat paremmin matalia ja huonommin korkeita ääniä kuin ihmiset. Harva ele tai ääni jää niiltä huomaamatta. Meidän kanoillemme suurin kauhistus on ollut viltti, jonka levitämme kanalan eteen tutkaillaksemme kanoja rauhassa. Kun viltti humpsautetaan ilmassa auki, kanat lentelevät kauhuissaan päin aitauksen seiniä. Kanat eivät pidä kovista ja yllätyksellisistä äänistä, joten esimerkiksi aivastus tai ukkosen ensimmäinen jyräys saa ne yhtä suunniltaan.

Jo viikossa huomasimme kanojen tottuneen läsnäoloomme. Ensimmäisinä päivinä ne pakenivat aitauksen perimmäiseen nurkkaan tiiviiksi sulkapalloksi. Reilun viikon kuluttua kanat alkoivat tulla meitä vastaan lähestyessämme aitausta. Aluksi kanat eivät syöneet ennen kuin peräännyimme pois kanalalta tai ainakin aitauksesta. Pian ne uskaltautuivat hakemaan makupaloja lähempääkin ja alkoivat luottaa siihen, ettemme ole vaaraksi ruokailunkaan aikana. Caputo-kukko tosin yleensä vahtii, että kanat saavat syödä rauhassa. Sekään ei kuitenkaan ole enää niin hysteerinen, säikky ja ylihuolehtivainen kuin aluksi.

PIENI MUNA, ISO SIELU

Taystee ja Poussey munivat ilman sen suurempaa showta. Sisälle kanalaan, muna pesään ja ulos kanalasta. Sen sijaan Red tekee muninnasta ison numeron. Se kaakattaa munimisen merkiksi jo hieman etukäteen. Sitten se siirtyy kanalan sisäänmenorampille rääkymään. Vielä luukullakin se valittaa kovaan ääneen ja katsoo kukkoa kuin pyytäen sitä turvakseen. Kun Red ei saa vastakaikua, se siirtyy sisälle. Tutkailee orsia, lattiaa ja vilkaisee välillä ulos kukon perään. Ja kaakattaa. Viikon sisällä meille selvisi, ettei Red ole ihan tavallinen munija. Munintapesistä ja kanalan lattialta alkoi löytyä minimunia, suurinpiirtein viiriäisenmunan kokoisia söpöläisiä. Kanojen rytmiä seurailtuamme totesimme, että niitä muni juuri Red. Kova kaakatus pienistä munista.

Kyselin syytä munien säälittävään kokoon muilta kanaihmisiltä. Syy saattaisi olla muninnan alkaminen tai loppuminen - tai toisaalta stressi, mikä olisi ihan loogista kanojen juuri muutettua uuteen kotiin. Lopulta mies kysäisi asiasta naapurilta, jolta saimme kanat. Naapuri kertoi, että joku kanoista oli heidän kanalassaan muninut minimunia, mutta koska kanoja on niin paljon, ei ollut tietoa mikä niistä oli asialla. Sattumalta tämä nuuka munailija oli osunut meille. Naapurit tarjoutuivat vaihtamaan kanan toiseen yksilöön, mutta Red oli jo meidän lemmikkikanasemme emmekä halunneet siitä luopua...

ORANSSI ON UUSI MUSTA

Seuraavana aamuna perheemme raahautui totuttuun tapaan kanalalle aamutoimiin. Mies tarkasti, oliko uusia munia tullut, tytär vaihtoi juomavedet. Minä syöttelin kaikessa rauhassa riisiä kanoille, kun jouduin yht'äkkiä hieraisemaan muutamaan kertaan silmiäni. Tein laskutoimituksen kerran. Ja toisen kerran. Ja vielä kolmannen, ennen kuin uskalsin kiljaista ääneen: "MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!" Kolmen kanan sijasta meillä oli nyt neljä. Naapuri oli salakuljettanut aitaukseemme neljännen kanan. Toivotimme uuden kanan tervetulleeksi ja ristimme sen Cindyksi. 

Cindy oli erehdyttävän paljon saman näköinen kuin Taystee ja aluksi erotin ne toisistaan vain Taysteen jalassa olevasta renkaasta. Myöhemmin huomasimme kanojen värieron: Cindyn kaulahöyhenet olivat punertavan oranssit, Taysteen keltaisemmat.

Cindyn saapuessa näkyi ensimmäistä kertaa selvempi nokkimisjärjestys. Muut söivät ensin ja Cindy seisoi sivummalla. Jos heitin Cindylle oman herkkupalan, se antoi muiden tulla hakemaan sen. Parissa viikossa uusikin kananen oli kuitenkin rohkaistunut ja uskalsi napata sille heitettyjä herkkuja ja jopa vähän juosta parhaiden palojen perässä.